Freud Marx Engels & Jung - Sunnuntaiaamun kadut

Kun ^Gherään, päätä särkee Tulee m^Cieleen että kaulan ^Gkatkaisen ^GMutta nousen sentään ylös ja ^Emnautin jopa aamia^Disen Se on ^Gpullo olutta ja jälki^Cruuaks otan samanlai^Gsen ^GJa sitten lähden ulos, kunhan ^Emlöydän paidoistani puhtaa^Dmman

Olin ^Gsavukkein ja kantribiisein ^C viime yönä savustanut ^Gtajun Mutta ^Gsytytin taas ensimmäisen ja ^Emtorjuin puistatuksen ra^Gjun Ja ^Gjostain kadun tuolta puolen tunsin ^Csunnuntaisen kananpaistin ^Ghajun ^GJa se vei mut takas jonnekin, jonka ^Emkauan sitten kado^Dtin

Nämä kadu^Ct sunnuntaiaamun, kunpa ^Gedes kännissä nyt ois Sillä su^Dnnuntait ne saa mun^G sieluni haluamaan pois Eikä oo mitään nii^Cn yksinäistä, p^Gaitsi kuolema kenties Kuin on aamu yksi ^Dnäistä, kun sunnuntai m^Gut alas vie

Ravin^Gtolaan voisin mennä, jos vain ^Cselviäisin ovivahdi^Gsta pari ^Gkaljaa tekis hyvää väsy^Emneitä askeleita tahdis^Gtaa ^GMutta kun nyt näen vanhat hyvät ^Cpaikat, muistot rupee ahdis^Gtaan ^Gja kirkonkellot kaikuvat kuin ^Emvarjot unelmien eilis^Dten

Nämä kadu^Ct sunnuntaiaamun, kunpa ^Gedes kännissä nyt ois Sillä su^Dnnuntait ne saa mun^G sieluni haluamaan pois Enkä tiedä mitään nii^Cn yksinäistä paitsi kuo^Glema kenties Kuin on aamu yksi ^Dnäistä kun sunnuntai mu^Gt alas vie