Nelja Ruusua - Viimeinkin

^CmNyt täytyy kuunnella, mennä ja huudella, ^Bbpäivät on toisissaan kii ^FmKärsiä, kaivata, taas muita vaivata, ^Gmkadota jäljettömiin ^CmTie tuttu kulkea, on tämä julkea, ^Bbtaas pääsin päähänsä sen ^FmVaihtuvat talot ja autiot salot, mä ^Gmkadotin rakkau^Fmden

Yö ^Bblaskeu^Cmtuu, niin minä^Bbkin Kun loistaa ^Abkuu yli kaupun^Gmgin ^Fm On ^Bbmuual^Cmla nyt uute^Bbna Niin kauka^Abna vanhas^Gmta, viimein^Fmkin

^CmSiellä ei pitkälle päästy ei yksikään ^Bbsäästynyt jäljittä sen Kun sai ^Fmviehkoa, kainoa, harhaista vainoa ^Gmtarkkailla yöt valvoen ^CmJääkö nyt puutarhat, kuihtuneet unelmat ^Bbehkä on parempi näin ^FmSuunnata toisaalle, uhrata tunteelle ^Gmlähteä valoa ^Fmpäin

Yö ^Bblaskeu^Cmtuu, niin minä^Bbkin Kun loistaa ^Abkuu yli kaupun^Gmgin ^Fm On ^Bbmuual^Cmla nyt uute^Bbna Niin kauka^Abna vanhas^Gmta, viimein^Fmkin

Yö ^Bblaskeu^Cmtuu, niin minä^Bbkin Kun loistaa ^Abkuu yli kaupun^Gmgin ^Fm On ^Bbmuual^Cmla nyt uute^Bbna Niin kauka^Abna vanhas^Gmta, viimein^Fmkin