Antti Railio - Ruostunut ankkuri

Nää on ^Bmtaas näitä aamuja kun itseni haamuna ^Gnään. ^BmKadotin eilisen, mun täytyi^G nollata pää. ^EmKaikki sun vies^Atit jälkekäteen huomasin sun ^Emluovuttaneen lu^Aulin kun jälleen mokasin. Mut ^Emoveen kun kopu^Atan niin avaat kuitenkin.

Kai oon ^Bmjotain tehnyt oikein kun sä vie^Alä siinä oot tämän ^Bmruostuneen ankkurin ainoa ^Atoivo sä oot. ^BmVedät mut pinnalle, riuhdot rannalle ^Guudestaan^Em ja uudestaan. ^GKun sä vielä siinä ^Aoot, kai jo^Bmtain tehnyt oikein oon.

Lentä^Bmjää eikä lääkärii tuhlari^G pojasta saa, ^Bmmut perus duunarin rehellisy^Gys perii maan. ^EmRentuksi ka^Asvoin ja rentuksi jäin ^Emmutta mua jat^Akat huolimatta virheistän. ^EmSanot ei tär^Akein näy aina päälle päin.

Kai oon ^Bmjotain tehnyt oikein kun sä vie^Alä siinä oot tämän ^Bmruostuneen ankkurin ainoa ^Atoivo sä oot. ^BmVedät mut pinnalle, riuhdot rannalle ^Guudestaan^Em ja uudestaan. ^GKun sä vielä siinä ^Aoot, kai jo^Bmtain tehnyt oikein oon.

^GTeet musta ^Bmpar^Gem^Aman miehen, tiedäthän sä sen. ^GMä lupaan tehdä parhaani että oisi^At onnellinen.

Kai oon ^Bmjotain tehnyt oikein kun sä vie^Alä siinä oot tämän ^Bmruostuneen ankkurin ainoa ^Atoivo sä oot. ^BmVedät mut pinnalle, riuhdot rannalle ^Guudestaan^Em ja uudestaan. ^GKun sä vielä siinä ^Aoot, kai jo^Bmtain tehnyt oikein oon.